Tuksin matkakertomus – kirjoittanu HFM:n Veera Kuvaja

Virossa järjestetään kesäisin Tuksi-niminen miekkailuleiri, jossa virolaiset ja suomalaiset miekkailijat voivat tutustua toisiinsa ja harjoitella yhdessä. Suomalaisille leirin isännöitsijänä toimi Haapsalun En Garde ja valmentajana Sten Priinits. Leiri kesti 14 päivää. Leirillä treenasimme kolme kertaa päivässä, ja leirin lopuksi osallistuimme Valge Daam -kisaan. Leirillä oli meidän kanssamme oli muitakin seuroja Virosta.

Päivämme alkoi aamutreenillä johon kuului esimerkiksi pallopelejä tai kevyt lenkki ja venyttelyä. Aamutreenien jälkeen oli aamiainen ja jonkin verran vapaa-aikaa ennen seuraavia treenejä. Päiväharjoitukset olivat yleensä koordinaatioharjoituksia ja jalkatyötä, minkä jälkeen seurasi kuntosali ja lenkki läheiselle rannalle. Päivätreenien jälkeen oli lounas ja pidempi tauko, jonka aikana pystyi joko ottaa päiväunet tai pelata pelejä muiden leiriläisten kanssa. Kolmannet treenit olivat miekkailua ja pääsimme miekkailemaan myös Tallinna Möökin kanssa En Garden miekkailijoiden lisäksi. Viron miekkailijat osoittautuivat hyviksi vastustajiksi ja pääsin kokeilemaan uusia asioita heitä vastaan.

Muutamana iltana oli esityksiä, jokainen ryhmä teki oman esityksensä ja esitti sen muille. Esityksillä oli teema, esimerkiksi ensimmäisessä oli itsensä esittelyjä, joissa kukin ryhmä esitteli itsensä ja mistä he seurasta he ovat. Oli myös ’Playback- show’, jossa tehtiin esitys ryhmän valitsemaan kappaleeseen. Esitykset olivat hyvä tapa keventää tunnelmaa keskellä raskaita treeniviikkoja. Pelasimme myös Tallinna Möökkiä vastaan koripalloa ja jalkapalloa.

Mielestäni tämä leiri oli hyvä tapa tutustua muihin miekkailijoihin seuransa ulkopuolelta, ja tämän leirin aikana olen parantanut taitojani miekkailussa. Tämän leirin kautta pystyin tapaamaan monia kiinnostavia ihmisiä ja saamaan ideoita asioista, joita haluan kokeilla otteluissa.

Kuvat: Sten Priinits/Helen Naukas-Nelis