Hallituksen kokous 11.3.

Home / Uutiset / Hallituksen kokous 11.3.

full_team

Hallitus kokoontui tiistaina 11.3. klo 18 seuran miekkailusalilla.

Merkittävin asia asialistalla oli seuran vuosikokouksen valmistelu. Vuoden 2014 talousarvio ja vuoden 2013 tilinpäätös käsiteltiin, mutta ei saatu vielä avain viimeisteltyä. Jotta keskeiset vuosikokousasiakirjat saadaan loppuun asti viimeisteltyä ennen jäsenille lähettämistä hallitus päätti siirtää vuosikokousta hieman eteenpäin: uusi vuosikokouksen ajankohta on tiistai 1.4. klo 18. Kokous pidetään seuran salilla Länsi-Pasilassa (Kyllikinkatu 10). Virallinen kokouskutsu lähetetään seuran jäsenille ensi viikon alussa. Muistattehan, että seuran uusien sääntöjen mukaan vain kuluvan vuoden jäsenmaksun maksaneet ovat kokouksessa äänivaltaisia, joten muistakaa maksaa jäsenmaksu ajoissa. Jäsenmaksumuistutukset lähetettiin tänään ja jäsenmaksun voi käydä myös maksamassa seuran Holvi-palvelun kautta.

Vuosikokouksessa valitaan myös uudet jäsenet hallitukseen erovuorossa olevien Petri Karstusen, Ismo Hokkasen ja Anna-Riikka Penttisen tilalle. Kaikkien seuran asioista kiinnostuneiden kannattaa miettiä ehdolle asettumista hallitusvaalissa, hyviä ehdokkaita ei koskaan ole liikaa!

Lisäksi päätettiin seuraavat asiat:

  • Helsingin miekkailijat järjestää kilpailun minizorroille (alle 9- ja 11-vuotiaat) seuran salilla lauantaina 10.5.
  • Vanhojen jäsenten aktivointi-ilta pidetään salilla lauantaina 5.4. Tilaisuuteen kutsutaan aikaisemmin seurassa miekkailleita ja alkeiskurssin käyneitä, jotka ovat sittemmin jääneet toiminnasta pois.
  • Keväällä järjestetään valmentajille torstaina aikuisten harjoitusten yhteydessä kolme jatkokoulutustilaisuutta. Koulutukset vetää päävalmentaja Peeter Nelis. Ajankohdista tiedotetaan lähiaikoina.
  • Kiipulan valmentajakoulutusleirille etsitään vielä valmennuksesta kiinnostuneita. Seura osallistuu valmennustehtäviin situtuvien osallistujien osallistumismaksuun. Kiinnostuneet voivat olla yhteydessä Joonakseen tai Marja-Liisaan.
  • Catharina Kock vetää kaksikielisen yli 15-vuotille tarkoitetun viikonloppualkeiskurssin 16. – 18.5.

Lisätietoja:

Puheenjohtaja Joonas Lyytinen, joonas.lyytinen@iki.fi
%d bloggers like this: