HFM:n miehillä vahva aloitus MM-kisoissa Leipzigissa 2017

MM-kisat Leipzigin Saksassa alkoivat miesten henkilökohtaisessa kisassa hienosti, kun kaikki Suomen kalpamiehet selviytyivät hienosti alkueristä suoraan karsintacupin toiselle kierrokselle. Valitettavasti myös kaikkien cup-ottelut päättyivät tälle kierrokselle.

Niko Vuorinen voitti alkuerissä viisi kuudesta otelusta häviten vain yhden otelun pistolla. Vuorisen alkuerien rankingiksi tuli 26.  Nikon paikka jäi vain piston päähän suoraan 64-cup-otteluihin ilman karsintacuppeja. 128-cupissa Niko hävisi egyptiläiselle Sherif Fayezille ottelu 11-15.  “Mahdollisuudet oli suoraan paikkaan alkueristä. Pudotuksessa tappion syypäänä oli sekoitus kelvotonta ottelua ja rikkinäistä kelaa. Ei paljon jäänyt jälkipolville kerrottavaa tästä reissusta. ” (Niko Vuorinen Miekkailu- ja 5-otteluliiton lehdistötiedotteessa).

Alexander Lahtinen voitti neljä kuudesta alkueristä siirtyen suoraan 128-cup -otteluihin siirtyen alkuerien jälkeiseltä sijoitukseltaan 68. Egyptin Mahmound Mohsen oli kuitenkin terävämpi tällä kertaa ja voitti ottelun 12-15.

MM-kisojen ensikertalainen Jaakko Paavolainen voitti kolme ottelua kuudesta ottelustaan ollen 92. alkuerien jälkeen siirtyen myös suoraan 128-cup-otteluihin. Japanin Satoru Uyama vei tämän ottelun 15-7.

Suomalaisten loppusijoituksiksi tulivat: 97) Niko Vuorinen, 108) Alexander Lahtinen, 120) Jaakko Paavolainen, 136) Tatu Nuotio. Kisassa oli kaikkiaan 210 miekkailijaa.

Tulokset: http://www.fencingworldwide.com/en/competition/2980-16/global/

Kuva: Augusto Bizzi

 

Helsingin miekkailijoiden Irene Enright miekkaili Suomen ainoana florettimiekkailijana MM-kisoissa. Hän hävisi viisi alkueräotteluaan ja sijoittui 82. Kaikkiaan miekkailijoita oli 90 kisassa.

Tulokset: http://www.fencingworldwide.com/en/competition/2979-16/global/

Kuva: Anneli Vuorinen

 

 

Suomen miesten kalpajoukkueen (alkusijoitusijoitus 24.)  ensimmäinen tiukka ottelu Tšekkiä (alkusijoitus 9) vastaan päättyi Suomen häviöön 34-28. Suomi on voittanut Tšekin aiemmin tänä keväänä Pariisin maailmancupissa.  Suomen miesten joukkueen sijoitukseksi tuli 25./38.