Väinö Paavolaiselle ja Jaakko Paavolaiselle pronssia SM-kisoissa 20.5.2017

Helsingin miekkailijoiden Jaakko Paavolainen ja Väinö Paavolainen voittivat pronssia suomenmestaruuskisoissa Espoossa 20.5.2017!

Kilpailun ennakkosuosikkeihin kuuluivat mm. HFM:n maajoukkuemiekkailijat Alexander Lahtinen ja Jaakko Paavolainen.  Helsingin miekkailijoista Alexander Lahtinen on aikaisemmin voittanut jo kolme henkilökohtaista aikuisten suomenmestaruutta kalvalla. Helsingin miekkailijoiden Suomen ykkösrankattu kalpamiekkailija Niko Vuorinen ei ollut kilpailussa mukana. Hän oli Yhdysvalloissa harjoitusleirillä valmistautumassa seuraavan viikonlopun GP-kisaan, joka on Bogotassa Kolumbiassa.

Alexander Lahtisen kilpailu päättyi,  kun Teemu Seeve voitti miekkailijoiden välisen uloslyöntiottelun. Teemu edustaa Turun miekkailijoita, mutta hän jo pitkään harjoitellut HFM:n salilla.  Semifinaaleihin selvisivät Jaakko Paavolainen, vielä juniori-ikäinen Väinö,  Teemu Seeve ja Dennis Bade. Suomenmestariksi miekkaili hienosti Teemu Seeve.  Tämä on hänen ensimmäinen kalvan suomenmestaruus.

Naisten kilpailussa Anna Herranen oli paras Helsingin miekkailijoiden edustaja.

Onnea kaikille hienoista sijoituksista ja erityisesti Väinölle ja Jaakolle upeasta SM-pronssista!

Kalpa naiset:
1. Anna Salminen HABDA
2. Ilona Syvälä HABDA
3. Sara Salminen HABDA ja Laura Salminen HN5O
5. Hilla Hämäläinen YM
6. Linn Sundquist EM
7. Anni Herranen HFM
8. Elina Sohlberg EM
36 os.

Kalpa miehet:
1. Teemu Seeve    TMÅF
2. Dennis Bade    KYIF/UR33
3. Väinö Paavolainen HFM ja Jaakko Paavolainen HFM
5. Alexander Lahtinen HFM
6. Oskar Kiljander TMÅF
7. Tatu Nuotio HABDA
8. Tommi Kosunen MM
49 os.