Opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi hakemuksen perusteella Helsingin miekkailijoille 12500€ seuratukea uusien helsinkiläisiin kouluihin perustettavien miekkailukerhojen kehittämiseen.

Hakemuksessa nyt käynnistyvä hanke on kuvailtu seuraavasti:

“Helsingin miekkailijoiden Matalan kynnyksen miekkailuharrastuksen kehittäminen ja uusien
toimintamuotojen luominen -hankkeen tarkoituksena on kasvattaa miekkailuharrastusta Helsingissä, tarjota kouluihin uusia matalan kynnyksen ilmaisia miekkailuharrastusmahdollisuuksia, liikunnallistaa yhteistyökoulujen koulupäiviä tarjoamalla liikuntakerhoja koulupäivän aikana tai sen jälkeen ja tuoda lajin pariin uusia harrastajia alueilta ja ryhmistä, jotka eivät perinteisesti ole olleet aktiivisesti suomalaisessa miekkailussa mukana.

Tähän tavoitteeseen pyritään pääsemään perustamalla miekkailun ympärille rakennettua ltapäivätoimintaa useissa kaupungin alakouluissa sekä käynnistämällä seuran miekkailusalilla uuden aikuinen-lapsi -toimintamuodon, jossa 4–7-vuotiaat lapset vanhemman tai jonkin muun tutun aikuisen kanssa yhdessä harjoittelevat miekkailua.”

Helsingin miekkailijoiden lisäksi seuratukea saivat myös Oulun Miekkailuseura (jatkohanke) ja Porvoon Miekkailijat.