Helsingin miekkailijoiden vuosikokous pidetään 1.3. klo klo 18– seuran salin vieressä olevassa talonyhtiön kerhotilassa.

Seuran sääntöjen mukaan vuosikokous pidetään vuosittain hallituksen määräämänä päivänä tammi-toukokuussa. Seuran kokouksissa on jokaisella liittymismaksunsa ja kokoukseen mennessä jäsenmaksunsa maksaneella, hallituksen jäsenenksi hyväksyneellä viisitoista vuotta täyttäneellä varsinaisella jäsenellä ja kunniajäsenellä on yksi ääni. Valtakirjalla ei saa äänestää.

Seuran vuosikokouksessa käsitellään seuraavat asiat:

1. Kokouksen avaus
2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa
3. Todetaan läsnäolevat äänivaltaiset jäsenet
4. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
5. Hyväksytään kokouksen työjärjestys
6. Esitetään tilinpäätös, vuosikertomus ja toiminnantarkastuskertomus

7. Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille
8. Vahvistetaan toimintasuunnitelma, tulo- ja menoarvio sekä liittymis- ja jäsenmaksun suuruus

  • Talousarvio 2017
  • Toimintasuunnitelma 2017
  • Hallitus esittää, että liittymis- ja jäsenmaksua ei muuteta. Liittymismaksua ei peritä, jäsenmaksu on 45€ alaikäisiltä ja 55€ täysi-ikäisiltä

9. Valitaan joka toinen vuosi seuran puheenjohtaja

  • Erovuorossa Joonas Lyytinen

10. Valitaan hallituksen jäsenet erovuoroisten tilalle

“Seuran toimintaa ja taloutta hoitaa hallitus, johon kuuluu vuosikokouksessa valitut puheenjohtaja sekä vähintään 3 ja enintään 6 muuta varsinaista jäsentä. Hallituksen puheenjohtajan ja jäsenten toimikausi on kaksi vuotta. Hallituksen jäsenistä puolet on erovuorossa vuosittain. Ensimmäisellä kerralla eroaa puolet arvan perusteella. Hallitukseen valitaan sekä miehiä että naisia ja sen tulee muutenkin pyrkiä edustamamaan monipuolisesti seuran jäsenistöä, ellei erityisiä syitä ole. “

  • Erovuorossa: Rasmus Mellanen, Minna Kervinen ja Catharina Kock

11. Valitaan yksi tai kaksi toiminnantarkastajat ja heille varatoiminninantarkastajat
12. Uusien kunniajäsenten kutsuminen

Tervetuloa.

Helsingin miekkailijoiden hallitus.