Suomen miekkailu- ja 5-otteluliitto ottaa alkavan kauden alussa käyttöön uudet minijunioreiden ikäsarjat. Liiton kilpailumääräysten mukaan “[ikä]sarjaan osallistuvan nuoren tai lapsen on täytettävä kilpailuvuoden tammikuun ensimmäisenä päivänä kyseisen ikäsarjan kriteerit.”. Tulevana kautena uudet ikäsarjat ja niitä vastaavat syntymävuodet tulevat siis olemaan:

  • U8 (syntynyt vuonna 2008 tai myöhemmin)
  • U10 (syntynyt vuonna 2006 tai myöhemmin)
  • U12 (syntynyt vuonna 2004 tai myöhemmin)
  • U14 (syntynyt vuonna 2002 tai myöhemmin)

Perinteiset kadetti- (U17) ja juniorisarjat (U20) säilyvät ennallaan.

Muutos liittyy  Euroopan miekkailu-unionin projektiin, jolla ikäsarjoja ollaan harmonisoimassa kaikissa sen jäsenmaissa. Osana uudistusta EFC on aloittamassa uuden U14 Circuitin Cadet Circuitin tapaan.

Uudistuksen hyviä puolia (eurooppalaisten ikäsarjojen standardisoinnin lisäksi) on ainakin se, että pienimmät miekkailijat saivat selkeämmin oman sarjansa. Aikaisemmin nuorimpaan U9-sarjaan osallistui miekkailijoita esikouluikäisistä aina tokaluokkalaisiin asti. Miekkailijoiden kehityserot olivat aika suuret ja ottelut välillä siksi aika epätasaisia.

Uudistuksen ongelmana on toisaalta sitten se, että U14- ja kadetti-sarjan väliin jää aika monta vuotta ja vielä nuoren kehityksen ja kasvun kannalta aikana jolloin lasten väliset erot fyysisessä kehityksessä voivat olla erittäin suuret. Neljätoistavuotiaalle hitaammin kehittyvälle ja kasvavalle nuorelle voi olla aika epämotivoivaa ja lannistavaa joutua kilpailemaan fyysisiltä ominaisuuksiltaan jo miltei aikuisen tasolla olevan lukiolaisen kanssa.

Myös EFC:n hankkeeseen aloittaa uusi Eurooppalainen kilpailusarja jo alle 14-vuotiaille voi suhtautua varauksella. Nykyisen tutkimustiedon valossa nimittäin liian nuorena aloitettu tavoitteellinan kilpailu ei välttämättä ole lapsen eikä edes mahdollisen huippu-urheilu-uran kannalta edullista.