4824608002_b92743df65_oUusi vuosikokouksessa valittu hallitus piti tiistaina 15.4.  järjestäytymiskokouksensa. Hallituksen varapuheenjohtajana jatkaa seuraavan vuoden Petri Karstunen, rahastonhoitajana Anna Huttunen, tiedottajana Catharina Kock ja kutsuttuna sihteerinä seuran toiminnanjohtaja Marja-Liisa Someroja. Hallituksen uusi jäsen Olli Penttinen valittiin seuran salivastaavaksi. Olli tulee yhdessä salitiimin kanssa suunnittelemaan ja toteuttamaan salin ylläpitoon ja kehittämiseen liittyviä asioita.

Helsingin miekkailijat tulee syksyyn mennessä siirtymään uuteen sähköiseen jäsenrekisterijärjestelmään. Tämän Sporttisaitti-järjestelmän toteutuksesta ja ylläpidosta vastaa yhteistyössä Valo ry ja  Avoine Oy eikä sen käytöstä tule koitumaan seuralle nykyisen tiedon valossa kiinteitä kustannuksia. Sähköinen jäsenrekisteri tulee mahdollistamaan nykyistä ajantasaisemman jäsentiedon ylläpidon muun muassa siksi, että seuran jäsenet pääsevät itse päivittämään yhteystietojaan. Järjestelmä tulee myös helpottamaan seuran sisäistä viestintää sekä jäsen- ja salimaksujen laskutusta. Kaikille seuran jäsenille tullaan lähiviikkoina lähettämään omien tietojen tarkastuspyyntö ja samalla tiedotetaan uudesta järjestelmästä tarkemmin.

Hallitus päätti aloittaa ensi syksynä yhteistyön Länsi-Pasilan ala-asteen kanssa järjestämällä koulun lapsille miekkailukerhon jonain arki-iltapäivänä. Koulun opettajat tulevat toukokuussa tutustumaan lajiin seuran salille, puheenjohtaja menee elokuussa koulun vanhempainiltaan kertomaan seurasta ja lajista ja 27.8. koululla pidetään miekkailuesittelyt kaikille koulun luokille. Kerho alkaa syyskuussa osana koulun kerhotoimintaa ja tulee olemaan lapsille maksuton.

Joonas Lyytinen, Marja-Liisa Someroja ja Rasmus Mellanen kävivät esittelemässä miekkailua ja seuraa Hämeenkylän koululla Harrastemessuilla sunnuntaina 13.4. ja seura tulee osallistumaan myös MLL:n kevätriehaan Länsi-Pasilassa 21.5. Aloitettiin myös 10.5. pidettävän minizorrokisan järjestelyjen suunnittelu ja päätettiin pitää elokuussa seuran perinteinen kesäleiri. Leirin päivämäärää ja pitopaikkaa ryhdytään selvittämään ja asiasta tiedotetaan mahdollisimman pian. 

Päätettiin kehoittaa tuomaritiimiä pitämään vielä toukokuussa kokous ensi syksyn kilpailukalenterin suunnittelun tiimoilta. Puheenjohtaja ja toiminnanjohtaja pyrkivät osallistumaan tilaisuuteen.

Hallitus kävi läpi Oman seuran analyysi -työkalulla tehdyn seurakyselyn tulokset. Saadun palautteen pohjalta tullaan seuran toimintaa kehittämään seuraavan vuoden aikana.

Kuten vuosikokouksessa todettiin, hallitusten kokousten pöytäkirjat tulevat vastaisuudessa seuran salin ilmoitustaululle nähtäville kun pöytäkirjan tarkastajat ovat ne tarkastaneet.

Lisätietoja:

Joonas Lyytinen, puheenjohtaja, joonas.lyytinen@iki.fi