LEVI OPEN ARCTIC CHALLENGE 28.-29.1.2012

Levillä miekkailtiin 14. kerran maailman pohjoisimmassa miekkailukilpailussa. Lajeina olivat miesten ja naisten kalpa ja floretti ja uutuutena alle 17v ja alle 13, ja alle 15 vuotiaiden floretti. Ensi vuonna voi ehkä toivoa myös alle 20v florettikisaa.
Meidän seuran jäsen Irene Enright asuu nykyään Pariisissa. Hän halusi miehensä kanssa osallistua Levi Open-kilpailuun. He kertoivat siitä myös kavereilleen jotka innostuivat ja heitä oli sitten yhteensä 10 miekkailijaa kolmesta eri seurasta. Olivat tosi tyytyväisiä matkaan ja kisaan. He olivat tehokkaita turisteja ja ehtivät tehdä kaikkea kivaa Helsingissä ja Levillä. Innostuivat jopa laulamaan Karaokea Joiku-baarissa.

Miesten kalpakisassa ranskalaiset olivat tosi vahvoja ja veivät melkein kaikki mitalit. Teemu Tokola oli kärkikamppailuissa puolustamassa Suomen värejä. Kisan voittaja Romain Legrand osallistui myös florettikisaan ja sijoittui hienosti toiseksi Teemu Tokolan voittaessa vuorostaan.

Naisten kalvalla HFM keräsi kaikki kärkisijat.

Irene Enright voitti naisten floretilla finaaliottelun Lena Tallroth-Kockia vastaan. Kilpailun kaikki tulokset löytyvät tästä.