Helsingin miekkailijat
Helsingfors Fäktare

Floretti

Floretti on alkujaan ollut nimitys mille tahansa miekalle, jonka kärki on taitettu tylpäksi tai peitetty nupilla harjoituskäyttöä varten. Varsinainen nykymuotoinen floretti kehittyi 1700- ja 1800-lukujen kaksintaisteluaseen, pukumiekan, harjoitteluaseeksi. Floretilla harjoittelulle ja sillä ottelemiselle kehittyi joukko sääntöjä, joilla pyrittiin saamaan paras mahdollinen oppimistulos pukumiekoilla käytäviä kaksintaisteluja varten. Tätä perua on floretin rajattu osuma-alue sekä etuoikeussäännöt, jotka määrittelevät, kumpi miekkailija saa molempien osuessa pisteen.

Floretin harrastamisen mielekkyyden kannalta on olennaista ymmärtää se, mistä etuoikeussäännöt tulevat. Jos tätä kuvaa ei ole, on vaikea mieltää etuoikeussääntöjä mielekkäiksi. Mutta kun ymmärretään floretin historiallinen merkitys ja se, mistä etuoikeussäännöt tulevat, ovat floretin säännöt erittäin mielekkäitä. Tämän lisäksi floretin säännöt on hyvä tuntea myös kalpaotteluissa: floretin etuoikeussäännöt kertovat erinomaisesti oikean lähestymistavan myös kalpaotteluihin.

Floretin luonne etuoikeuksien hallitsemana sopimusaseena aiheuttaa sen, että floretilla kilpaillaan siitä, kumpi miekkailee oikein, ei siitä kumpi osuu ensin. Etuoikeussäännöt siis määrittelevät, mitä kussakin tilanteessa miekkailijan tulisi tehdä, mikäli miekkailtaisiin terävillä miekoilla. Se miekkailija, jolla on etuoikeus, on paremmassa asemassa vihollisensa voittamiseen. Ensisijainen periaate miekkailussa on, että kaksintaistelussa tulisi ensin turvata oman hengen säilyminen ja sen jälkeen vasta lähteä viemään kaverin henkeä.

Kalpa

Kalpa on pukumiekan suora perillinen, ja sitä käytettiin kaksintaisteluaseena 1800-luvulla ja vielä 1900-luvun alkupuoliskolla. Viimeisin tunnettu kaksintaistelu terävillä kalvoilla tiedetään tapahtuneen Ranskassa 1950-luvulla! Kalpaa alettiin harrastaa myös urheilulajina 1800-luvun lopussa kaksintaistelujen muututtua jo huomattavasti harvinaisemmiksi. Aseen historian vuoksi kalpaottelut käytiin alkuun vain yhteen pistoon, mutta tästä on myöhemmin luovuttu floretin useampaan pistoon käytävän ottelutavan hyväksi. Poikkeuksena tähän on nykyaikainen viisiottelu, jossa ottelut käydään edelleenkin yhteen pistoon. Tämän lisäksi osuma-aluetta ei ole mitenkään rajattu, mikä tekeekin vastustajan kädestä kalpamiekkailun yhden tärkeimmistä kohteista.

Kalpamiekkailussa miekkaillaan ennen kaikkea siitä, kumpi osui ensin, eli etuoikeussääntöjä ei ole. Se, että miekkailu käydään tylpillä aseilla, on johtanut siihen, että nykymuotoisessa kalpamiekkailussa käytetään paljon sellaisia tekniikoita ja lähestymistapoja, jotka eivät tulisi kuuloonkaan otellessa terävillä aseilla. Hyvänä esimerkkinä tästä on ns. tuplapisto, eli molempien osuessa kumpikin saa pisteen. Tätä ei kaksintaistelutilanteessa voida pitää järin järkevänä lähestymistapana.

Kalpa on florettia hitaampi laji siinä mielessä, että ottelut kestävät kauemmin: oikeaa paikkaa haetaan ja tilannetta rakennellaan paikoitellen kauankin kun yritetään löytää vastustajan puolustuksen heikkoa kohtaa.

Kalpa on nykyään yleisin miekkailun muoto Suomessa. Suurin osa Suomen miekkailuseuroista keskittyy ensisijaisesti kalpamiekkailuun, mistä johtuen harrastajamäärät ovat kalpamiekkailussa suurempia, ja taso kovempi kuin muilla aseilla. Syy kalvan suosioon lienee pitkälti sen sääntöjen yksinkertaisuudessa, ja vähemmässä tulkinnanvaraisuudessa. Tuomarin näkemyksellä on vähemmän merkitystä kuin floretilla tai säilällä miekkailtaessa.

Säilä

Säilä on kolmas nykymiekkailun aseista, ja se periytyy taistelukentillä käytetyistä lyöntiin ja pistoon soveltuvista aseista, kuten ratsuväen sapelista sekä italialaisesta kaksintaistelusapelista (sciabola di terreno). Säilän luonnetta aseena kuvaa erinomaisesti Oskari Väänäsen 1923 kirjoittaman Miekkailun käsikirjan alaotsikko: "Lyömämiekkailu keveällä aseella". Säilä on turvallisuussyistä huomattavasti terävää, taisteluissa käytettävää toveriaan kevyempi ja taipuisampi, joskin myös kaksintaistelusapelit olivat hyvin kevyitä. Tämä johtui siitä, että kaksintaistelut päätettiin toisen haavoittuessa - raskaammat lyömäaseet aiheuttaisivat pahempia vammoja ja oikeudellisia seuraamuksia selviävälle osapuolelle. Kunniakysymykset pystyttiin ratkaisemaan kevyinkin asein, jotka sitä paitsi olivat näppärämpiä käyttää.

Säilä, kuten florettikin, on sopimusase, jolla on rajattu osuma-alue sekä taistelua hallitsevat etuoikeussäännöt. Sopimusaseena sitä voidaan pitää ennen kaikkea lyömämiekkailun harjoitteluaseena, joka opettaa periaatteita taistelun kulusta. Kuitenkin aseen keveyden vuoksi monet säilämiekkailussa käytetyt lyöntitekniikat ovat liian pienieleisiä ollakseen tehokkaita taistelutilanteessa, jossa lyönnillä on oltava vastustajaan vaikutus.

Säilän osuma-alue on puhtaasti sopimuskysymys. Sillä ei ole villeistä huhuista ja vääristä tiedoista huolimatta mitään tekemistä minkään ratsuväen herrasmiessopimuksen tms. kanssa.